Malesia paketissa, mutta matka jatkuu.

.
.


Nyt on paluu suomeen suoritettu ja Malesian keissi on sulkemista vaille valmis. Viimeset viikot meni sujuvasti Ollin kanssa reissatessa orankeja katsastaen ja vuorikiipeilyä harjoittaen.



Reissu Borneon puolelle alkoi näppärästi Jetstarin 15 euron lennoilla Singaporeen ja sieltä Kota Kinabaluun, josta oli tarkoitus suunnata Mount Kinabalun juurelle. Ennen vuorikiipeilyä päätettiin lähteä ettimään orankia viidakosta, mutta asiantuntijat paikan päällä eivät tukeneet ajatusta orankien näkemisestä. Orankeille oli aikaa yksi päivä ja ajomatka-arviot vaihteli bussilla 6-9 tunnista henkilöauton 6-8 tuntiin. Taksikuski taisi arvioida ajoajaksi 7 tuntia. Jotenkin se kuulosti turhan pitkältä ajalta, koska matkaa oli arvion mukaan noin 350 km. Koska yrittänyttä ei panna, otettiin alle vuokra-Myvi, top model, 1.3 liter automatic with airbags and abs brakes and of course ac. very powerful. No aamulla ennen aamupalan aikaa pantiin Myvi liikenteeseen ja suunnattiin vuoristoteille. Grönholmin ennätys Jyväskylän rallissa tais olla 46 sekuntia kaasupohjassa silloisen Ouninpohjan ek:lla. Myvillä pistettiin varmasti Kinabalun vuoristo ek:lla paremmaksi, ja useasti. Myvi taittui mutkiin sujuvasti ja paikallisista ei ollut kun vastaantulijoiksi. Parissa kohdassa Myvi tais ottaa jo ilmaa alleen kun muutama töyssy tulikin missattua. Se aiheutti hilpeän kenties vähän paniikinomaisenkin naurun, jahka oli todettu että tiellehän tää jäi, ja vielä ehjäksikin.
Tiekarttana oli todella pätevä kartta, josta puuttui mittakaava, valtaosa teistä ja orankimetsäkin oli väärässä paikassa. Ajettiin siis väli Kota Kinabalu-Oranki oheiselta kartalta.



Oranki ei nyt ihan paikallaan oo, mutta välimatka on noin 350 km. Kokomatka työnnettiin ilman taukoa tulemaan ja oltiinkin niin ajoissa, että oli aikaa tutusta ennen orankeja myös ihmissyöjäkrokotiiliin.





Toinen päivä Borneossa alkoi myös ylimääräisellä ohjelmalla, kun tuli jätettyä puhelin taksiin mount Kinabalulle mennessä. No pienellä selvittelyllä tuli tilanne hoidettua niin, että puhelimen sai takaisin seuraavana päivänä edellisyön kämpästä. Kun homma oli hoidettu, niin ei muuta kun kohti Kinabalun huippua. Ekana päivän kapuaminen 3300 metriin ja yö siellä.



Toisena päivänä huonosti nukutun yön jälkeen herätys kahen aikaan aamusta ja kiipeäminen jatkui kohti huippua. Viimeinen vajaa kilometri nousua kiivettiin siis yön pimeydessä ja huipulla oltiin auringonnousun aikaan. Vaikka ohut ilma ja jyrkkä nousu otti veronsa, niin kyllä huipulla tunne eväsrottaa syödessä oli erinomainen.







Alaspäin tuleminen oli jaloille paljon rankempi koettelemus kuin ylösmeno, vaikka kokonaisuutena alas meno sujui aika sukkelasti.



Pari päivää Penangilla pyöriessä kävely näyttti kuin ois saanu parrua baakeliin, mutta kyllä muutaman päivän aikana alkoi kipu jaloistakin hävitä.
Penangilla väännettiin viimeiset vuokrasäädöt ja kostoksi sähkölaskun maksun jälkeen ilmastointi huus täysillä pari vuorokautta.
Matka jatkui suuntaan Thaimaan ja paluu Taolle oli edessä. Taolla jäi vaan korvan takia sukellushommat väliin, joten mie keskityin rymyämään pitkin saarta 250 kuutioisella kakstahti Crm:llä ja se se vasta hauskaa puuhaa olikin. Alkuun pyörän ärhäkkä luonne suorastaan hirvitti, mutta muutaman päivän aikana siihen jo tottui ja siitä pystyi nauttimaankin. Keula nousi kevyesti ja eipä tarvinnyt työntää mäkeä ylös, kuten muutamat muut läskit länsimaalaiset joutuivat skoottereitaan työntämään. Tuollanen peli se on pakko saaha. Lisää halpoja harrastuksia siis.



Se oli sitten Malesia siinä. Bangkokin rähinöistä, Islannin tulivuoresta ja Bangkokin ukkosmyrskyistä huolimatta lento kotimaahan laskeutui Helsinki-Vantaalle 1½ tuntia myöhässä. Kyllä se on mukava taas olla Suomessa, pääs saunaan ja sai Finkeä ja vaikka ja mitä.

Kun tässä nyt on Suomeen tultu, niin eipä täällä kauaa jouda olemaan. Työt alkaa Berliinissä 14. kesäkuuta ja sitten se onkin syksy Ulmissa opiskelua. No kai sitä jossain vaiheessa joutaa Suomessakin käymään kun tuolta Saksasta on sen verran lyhyt matka ja onhan tässä tulossa vaikka minkälaisia kinkereitä, joissa sitä ois syytä tulla käymään.

Karju on käsitelty, seuraavana Saksa. Kai siitäkin vois tarinaa vääntää. Jatketaan siitä seuraavassa jaksossa myöhemmin.

Ja mitä jäi käteen Malesiasta? Uusia kavereita, uskomattomia kokemuksia ympäri Kaakkois-Aasiaa, erilaiseen elämään tutustumista. Koulusta ei nyt juuri käteen jäänyt, mutta ei se mikään yllätys ollutkaan. Kaikki muu koettu sen sijaan opetti ja paljon. On ihmisten elämä erilaista. Vaikee sitä on tässä sen kummemmin selittää, mutta menkää kattomaan. Se kannattaa kyllä, aivan varmasti!

Tää Blogin on nyt tässä. Kiitokset kaikille lukijoille ja jatketaan Saksa-aiheisen blogin kanssa kohti uusia seikkailuita, kunhan nyt sen kanssa päästään vauhtiin. Osoitteen toimii saksaa.blogspot.com

Karjalainen ja mie kun matkailimme Bangkokiin.

.


Oli tarkoitus aloittaa viikko 15, eli reissuviikko 18 Juha Vainiota lainaten(toki nimet muuttaen): "Oli vihdoin Kälviäisen mieliala vireä, ehkä Bangkokista löytyy mulle..." Eikun tää olikin väärä biisi. Siis se piti aloitella suurinpiirtein näin: "Karjalainen ja mie kun matkailimme Bangkokiin..." Ja niinhän se lähtikin käyntiin, toki pienellä viiveellä kun joku oli rysäyttänyt autolla koneen kylkeen ja Esa joutui odottelemaan uutta konetta.
Pienet kommunikaatiovaikeudet vielä lisäsi ongelmia, mutta hyvin sitä ilman toimivaa viestiyhteyttä löytää serkkupojan poikkeustilassa olevasta Bangkokista. Siinä sitten kamat kämpille, tervetuliaisjuomat huiviin ja kohti kaupungin mielenkiintoisinta paikkaa eli punaisten barrikadeja.
Ekan yön kämppä olikin sitten turha sijoitus, kun mukavat punapaidat tarjosi juomat ja yösijat. Meno oli kun festareilla.

Bangkokista oli tarkoitus suunnata Laosiin junalla. No juna oli myyty loppuun lukuunottamatta 2. luokan istumapaikkoja. 15 tuntia istuen nyt meni lähes heittämällä ja aamulla oltiinkin Laosin rajalla.



Passikuvaan Changi kädessä ja viisumianomus vetämään. Tarkoitus oli suunnata Laosin pääkaupungista Vientianesta suoraan kohti Vangvieniä ja tubeilua, mutta meno Vientianessa näytti niin kutsuvalta, ettei sieltä malttanut lähteä. Oli uudenvuoden juhlat menossa (miulle vasta 3. uusvuos ½ vuoden sisään) ja sen kunniaksi oli tapana viskoa vettä ihmisten päälle. Ja tässä yhteydessä "heittää vettä" tarkoittaa ihan vaan veden heittämistä. Kuivina ei selvitty kämpille, mutta kun saatiin kamat turvaan ja päästiin ulos, niin ei selvinnyt enää moni muukaan.



Paikalliset pyöri pickupeilla pitkin keskustaa ja viskoi vettä saavista pienemmillä ämpreillä ihmisten päälle. Se näytti niin hauskalta, että mukaan oli ängettävä. Ekan auton lavalla oleva jengi ei oikein osannut arvostaa elettä, vaan vaikutti jotenkin vaivautuneelta kun tultiin kyytiin. Meno oli niin nihkeetä, että vaihdettiin paikkaa. Tuossa tuokiossa löydettiinkin kyyti, jossa oli jo enemmän meininkiä. Ja kuten Esakin totesi: "nää on hyvät bileet, koska näillä on nainen ämpärissä." No siinä tulikin kaks fatkaa siitä autosta. Siellä oli hyvät bileet ja siellä oli nainen ämpärissä.
Illan jatkuessa päädyttiin lopulta paikallisten kauppiaitten kanssa niitten kaupan eteen viskomaan vettä. Sijainti oli hyvä kaikinpuolin. Pelasi vesi- ja virvoitushuolto ja ohi kulkevaa liikennettä riitti, lisäksi paikallinen tyttö puhui vielä kelvollista englantia, joten juttukin luisti. Jostain syystä kaikki paikalliset ei näyttänyt tyytyväisiltä, kun auton avonaiseen ikkunaan sai täysosuman ämpärillä. Kaupan pitäjät kuitenkin oli tyytyväisiä mein toimintaan, joten ei muuta kun ämpäriä täyteen. No ei ne mitään 10 litran ämpäreitä ollutkaan, mut ehkä kuuden tai kaheksan.



Aamulla suunnattiin ajoissa innoikkaina ja pirteinä kohti Vangvieniä ja ilman paikallista paalua, koska automaatit ei pelanneet. Rahat riitti justiin bussilippuun ja suunnitelma oli järjestää rahat Vangvienistä. Bussi kuitenkin sanoi sopimuksen irti kardaaniakselin tippuessa maahan ylämäessä. "Kohta jatketaan, vika korjataan ja meno jatkuu". Ei muuta kun katsastamaan tilanne itse.



Aikaisemmin kardaania piteli ylhäällä sentin vahvuinen ja 4 senttiä leveä S355:sta teräksestä valmistettu U-kiinnike, joka oli tukevasti pultattu pohjaan kiinni neljällä M8 pultilla. No koska se meni poikki, keksi paikallinen kuski kumppaneineen sitoa kardaanin takas ylös muovinarulla. Kaikki vielä ilahtui kun ryömin bussin alle, että nyt saatiin lisävoimia akselin nostoon ja kohta matka jo jatkuu. No tuota, jätin nostelut sikseen ja ruvettiin ettimään uutta vaihtoehtoa. Matka jatkui sitten pickupin lavalla tai vähintään lavan reunalla niillä, jotka eivät sisään mahtuneet. Mukaan saatiin vielä pari jenkkiä, kun kerrottiin niillekin että bussi ei oo ihan heti liikkumassa. Tässä vaiheessa paikallisvaluutta ois ollut kova sana, mut taas sit mentiin ilman turhia varmisteluja. Ei muuten uskois kuin paljon voi lauma Laosilaisia teinityttöjä haista silakalle, mutta niin vaan voi. Voi veljet. Se oli kuitenkin sellanen matka ja perille päästiin.





Vangvienistä saatiin hyvä kämppä halvalla yhen aussinaisen opastuksella ja lähettiin tubeilemaan. Tarkoitus on siis kellua alas jokea traktorin sisäkumeilla ja pusähdellä matkalla baareissa.



Baarit houkuttelee ilmaisilla juomilla tai kaikenmaailan härveleillä sisään, jotkut jopa molemmilla. Ihan hillittömän kokoisia köysivaijeriliukuviritelmiä ja roileja. yli 10 metristä startti ja ilman mitään turvalaitteita. Siinä ei auta kädet luistaa. Vastaheilahuksella pääsee sit likimain 10 metriin joen päälle. Parin heilautuksen jälkeen korkeus alkaa olla jo inhimillinen siihen, että voi hallitulla voltilla pudottautua jokeen. Voi myös tehdä kuten aussikaverimme ja pudottautua ekalla vastaheilahuksella perseelleen kymmenestä metristä. Baarien jälkeen oli kuitenkin paras osuus, kun viimeisellä parilla kilometrillä sai kellua joessa vuorten juurella viidakon äänien kuunnellen. Kaikki baarit oli alussa ja suurin osa ei selvinnyt niitä pidemmälle.





Tubeilu oli ekana päivänä melkein urheilua ja toisena päivänä se olikin jo hauskaa sitten. Melkoinen mesta tuo Vangvien. Hintataso (tai ainakin siitä johtuvat tekijät) oli suorastaan päätä huimaava. Pitkä pullo viskiä pöytään kannettun ravintolassa maksoi vajaan euron... Samat jenkit bussista oli menossa mukana, ja joesta saatiin ongitua uusiakin tuttuja. Meno oli melkoista ja pari päivää Vangvienissä meni kyllä nopeasti.

Paluu Thaimaan Bangkokiin ei sujunut taas helpoimman kaavan kautta, kun bussit oli loppuunmyyty ja junat menneet. Saatiin kuitenkin pienellä väännöllä perille, että meille kelpaa käytäväpaikat ja päästiin matkaan. Bangkokissa oli päivän breikki ja illalla uus 12 tunnin bussi ja sillä Krabille. Krabilta aamulla Phi Phille levyttelyhommiin. Vangvienistä tai jostain muusta johtuva pahoinvointi veti aika pahasti mehut pois, joten Phi Phillä tuli elettyä hiljaiseloa jonkin aikaa. Niin kauan, kunnes päätettiin lähteä purjehtimaan. Kapteeni Bobin Drunken Disorderly Booze Cruise kutsui ja matkaan lähdettiin. Aamulla vielä ennen lähtöä nopee aamupalan syöntiyritys, no ei onnistunut, laatat vielä nopeesti ja sit kiireesti satamaan ettei myöhästytä. 4. päivää jatkunut huono olo ei oikein innostanut risteilylle, mutta koska matkasta oli jo maksettu, niin olihan sinne mentävä. Saatiin vielä rajaton juoma&ruoka, joten diili vaikutti lupaavalta. Matkaseuraksi saatiin muutama muu pohjoismaalainen ja 4 sotaveteraania Israelista. Matkalla näkyi jos jonkinlaista apinaa ja käytiin myös biitsileffan biitsillä lertsin jalanjäljissä.





Matkalla biitsileffan biitsille piti harjoittaa vielä hengenpelastustoimintaa, kun ristiaallokko ja portaat ei ollut oikein sopiva yhdistelmä kaikille. Yks Israelin tytöistä yritti rantautua pää eeltä portaisiin mut ei se oikein tuottanut tulosta. Sitten samainen tyttö jäi roikkumaan köyteen, ettei lentäis aaltojen mukana rantakivikkoon. Aika erikoinen taktiikka, varmaan armeijassa opittu. Mie kävin sit onkimassa sen ylös, kun se yritti hysteerisenä itkeä köydessä roikkuen. Tarpeeksi korkea aallokko piti onneksi tytön päätä pinnan alla, eikä valitus näin ollen pitkälle kuulunut. Tästä hyvästä sain veneessä kaljan, joka toki ois muutenki kuulunut reissun hintaan, mutta ei huono diili silti.
Biitsileffan biitsi oli kyllä ihan jees, ei mikään ihan älytön, mutta ihan kelvollinen kyllä, lämmin vesi ja pehmee hiekka, hyvännäköiset maisemat ja liikaa porukkaa.



Sen jälkeen aloitettiin sitten ihan oikee purjeveneily purjeilla ja olokin oli jo helpottanut. Esa sen sijaan ei ollut ihan vahvimmillaan, joten aika hyvin vedettiin ristiin nää mein olot reissulla. Siinä vähän evästä naamariin ja lisää virvokkeita, välillä uimaan meduusojen sekaan, mutta yhtään osumaa ei tullut. Lopuksi purjehdittiin auringonlaskuun ja risteily päättyi Venuksen näkemiseen.





Malesiaan siirtyminen tapamme mukaan meni vihkoon ja seuraava yö vietettiin Penangin sijaan Hatyaissa. Penagille aikaa ei enää hirveesti jäänytkään. Nopeet kierrokset mestoilla, sunny cafen safkat naamaan ja kanadalaisten kanssa blue oysteriin keikalle. Siellä joku paikallinen livebändi soitti kovereita, mutta Esan kanssa vedettiin duettona Akin hikinen iltapäivä akustisena ja yleisö oli luonnollisesti ihan liekeissä. Jatkot perinteisesti E-parkin poolilla ja siitä suoraan aamun rukoushuutojen aikaan nukkumaan.

Tää oli tässä, kiitokset käynnistä

Bangkok dangerous!

.


Ei se leffa, vaan livena kaikki. No ei taalla ees kovin vaarallista tunnu olevan. Kaupunki toimii lahes kokonaan normaalista, on vaan pari ongelmakohtaa, joissa on rahinat paalla. Toisen mie kavin jo eilen illalla kattomassa, kun sain paikallisen punapaitajehun tayden suojeluksen. Silla oli hyvat kontaktit, joten riskit oli kaytannossa nollassa. On Khaosanroad muuttunut siita kun joulukuussa kavin. Nyt siel on pickupin raadot tiesulkuna ja luodinreikia siella taalla seinissa ja autoissa. Toissaoisen matsin jaljilta on muistopaikkoja kaatuneille.

Eilen oli siis rauhalline ilta, ei sinne muuten ois tullut lahettyakaan. Esa on myohassa, joten talle paivalle pitaa jotain tekemista. Kapungilla kavely riittaa aika hyvin tekemiseksi, on nimittain menoa ja meininkia. Torvet soi ja punaliput liehuu. Vaikka opposition radiot ja tv-kanavat on ajettu alas, ei se tunu menoa hidastavan. Tilalle on tuunattu kaiutinautot, jotka jakaa sanomaa pitkin kaupungin katuja.



Aika vahva kansan tuki tuntuu olevan punasilla, kun toista tuntia kestava paraati saa hirmuiset suosionosoitukset kaikilta kadunvarsille keraantyneilta ihmisilta. Kaikki ajoneuvot mopoista kuorma-autoihin on valjastettu kayttoon ja niilla kuljetetaan mielenosoittajia pelipaikoille. Suurimmaksi osaksi meno on melko iisia ja kaikki toimii siis normaalisti, mutta nakee taalla kylla punasta varia liikenteessa aika paljon. Kaupat on kuitenkin auki ja julkinen liikenne toimii paaosin. Junat liikkuu joten kaupungista paasee poiskin. Kohta se on varmaan ostettava junaliput kohti pohjoista.

Puhelin ei sit enaa toimi muuten, kuin viestien vastanottamiseen. Jos jotakin asiaa on niin se tulee viestina perille, mutten voi mitenkaan vastata, myoskaan puheluun vastaaminen ei enaa onnistu. Mut ei kai kenellakaan mitaan asiaa oiskaan mita ei sais sahkopostilla hoidettua, ainakaan toivottavasti ei oo.

Langkawia ja vormuloita

.



Nopea tilannekatsaus ennen Bangkokiin lähtöä.




Porukat oli Suomesta asti tulleet käymään, joten olihan ne otettava tyylillä vastaan. Langkawilla Proton Iswara alle ja lentokentälle vastaan. Auto toimi melko hyvin, mittaristo satunnaisesti ja keskuslukituksesta puolet. No auton sentään sai, vaikka vuokraamossa käyty keskustelu ei alkuun vakuuttanut. Osapuolina minä itse ja asiakaspalveluhenkinen musliminainen.
I'd like to rent a car
-No
-Do you have driving license?
Yes
-No
Well yes I have
-No
Okay, is there any other place where I can rent cars?
-No

No sai sen kuitenkin sitten samasta kioskista kun toinen työntekijä tuli paikalle.
Langkawilla katottiin saarta ympäriinsä Iswaran ikkunoista ja hissillä mentiin vuoren päälle maisemia ihmettelemään. Maisemat oli melkoisen hulppeita sieltä käsin.
Nautittiin porukalla Langkawin verovapaista eväistä, rantaelämästä, vesiurheilusta ja saarihyppelystä.





Yhdellä saarella pääsi uimaan sellaiseen ihmeeseen kuin makean veden järveen, joten pitihän siellä mennä käymään. Apinat oli aika agressiivisella tuulella ja tavaroiden kanssa sai tarkkana olla.



Langkawilta piti tulla Penangille tekemään tentti ja samalla oli hyvä näyttää kotikaupungin paikkoja vähän. Sunny cafen eväätkin tuli testattua porukalla ennen Kuala Lumpuriin lähtöä.
Kualassa kaupunki katsastettiin tornista käsin ja ihmeteltiin rakennustyömaan paloa, joka ei kuitenkaan ehtinyt levitä palvasta kontista itse rakennukseen. Näkyi kun miehet juoksenteli ja soitteli puhelimella että: "onko palokunta, no nukuttako työ siellä kun on kolme viis kertaa jo soitettu ja ei näy tulevan"
Pudumarketin eväitä käytiin porukalla ihastelemassa, mutta eväät jäi taaskin ostamatta. Näytösmielessä kuitenkin turistejen iloksi laitettiin vielä yksi kana kylmäksi, ja pitihän siitä nyt kuva ottaa.



Vormulat ne vasta hienoja pelejä onkin. Alkuun huolestutti kun vallin takaa kuuluva ääni ei nyt niin kovin kummoinen ollutkaan, mutta helpotus oli suuri kun rataa kiersi BMW Pacificin vormulat. Kun F1 pääsi radalle, niin kyllä ääni sai hymyn leviämään. Katsomopaikka oli loistava ja aika-ajojen aikaan siitä näkyi puoli Sepangia. Kisojen aikaan muut katsojat vähän rajoitti näkyvyttä, mutta silti paikka oli todella hyvä.



Joku kyseli että kannattaako maksaa 200 siitä että näkee vormulat. 200 kannattaa maksaa jo yksistään siitä, että menee kuuntelemaan vormulat. Se ääni on ihan uskomattoman hieno. Välillä kesken kisan piti ottaa tulpat pois korvista, että sai äänen taas paremmin kuuluviin.

Nyt siis suunnaksi pankkiautomaatti ja sen jälkeen Bangkok. Saa nähä mitä tuleman pitää. Viimesen uutisen mukaan eilen 15 kuolonuhria ja yli 500 loukkaantunutta mellakoissa. Hesarin mukaan miun suunnittelema majoitusaluekin oli muuttunut yöllä taistelutantereeksi, joten kämppää varmaan pitää ettiä muualta. Saa nähä saako sieltä asuntoa tai kuljetusta eteenpäin vai pelkästään kumiluodin nuppiin.
Yks yö pitäis vähintään koittaa selviytyä, kun tuo serkkupoika saapuu paikalle maanantaina. Sitten tilanteen mukaan jatkosuunnitelmat. Ilmoittelen välillä mikä meno ja meininki.

En oo kyllä ikinä mellakkaa ennen nähnytkään. Tää on elämysmatkailua.
Joo joo äiti, kyllä kyllä. Oon kiltisti, enkä mee heittelemään polttopulloja.

Pyykit pesemättä ja vaan keltasia ja punasia paitoja puhtaana. No kai tuo virhee on vielä puolipitoinen

Turvallista matkaa miulle, kiitos.

Kuosikourallinen

.
.


Perhentian saarilla sain jalkoihin korallin tai jonkun muun metsän elävän pureman, eikä parantumista näy. Ei ennenkuin nyt, tästä se nimittäin lähtee.
Tutustuminen paikalliseen terveydenhuoltoon on nyt suoritettu. Nopealla jonotuksella lääkärin puheille koulun klinikalla, pikainen tarkastus, pari laastaria ja kuosikourallinen nappeja kouraan. On sen näköistä tavaraa, että luulis näillä infektiot lähtevän. Ohjeet oli nautitaan kustakin pussista, siis kustakin pussista kaks nappia naamaan kolmesti päivässä. Viikonlopun jälkeen on tilannekatsaus ja tarpeen vaatiessa kovemmat kamat käyttöön, kenties siirrytään jo suonensisäisiin silloin.
Positiivinen yllätys oli, että lääkäri puhui ymmärrettävää englantia ja se ettei lääkkeistä tai hoidosta tarvi mitään maksaa.

Kamat kasaan ja porukoita vastaan Georgetowniin, sieltä sitten Gelugorin kautta tarkastamaan kämpät ja sunnycafen eväät. Sitten S.g. Nibongin bussiasemalle ja kohti Kuala Lumpuria ja vormuloita.

Perhentian saaret (tai ainakin toinen niistä)

.
.




Perhentian saaret Malesian itärannikolla ovat kuulemma näkemisen arvoinen paikka, joten olihan se lähdettävä tarkastamaan. Lähtijöistä yksi joutui kaamean paskataudin kourissa jäämään Penangille, mutta reissuun lähti miun lisäks taistelijapari Mikko&Lauri.



Matka yöbussilla meni leppoisasti hyvällä kuosauksella ja uni maittoi oikein mukavasti. Perillä satamassa oltiin hyvissä ajoin jo puolen neljän aikaan aamusta ja speedboat oli lähdössä vasta kahdeksan maissa liikenteeseen. Etsittiin satamarakennuksesta sopiva paikka nukkumiseen ja luottavaisina miehinä käytiin nukkumaan ilman kiertovartiota tai edes lähivartiomiestä. Aamulla 6 aikaan sai herätä aivan järjettömän kovaan jodlaukseen kun muslimi tuttuun tapaan mölysi rukoushuutojaan tornista. Lauri kysyi, että nukutaanko moskeijassa kun ääni tulee niin kovaa. Myöhemmin selvisi, että nukuttiin kaiuttimen kohdalla satamarakennuksen kakkoskerroksessa ja kaiutin oli sopivasti suunnattu juurikin meidän nukkumapaikkaa kohden.



Venekyyti saarille oli melkoinen elämys speedboatin ja tiukan kisan ansioista. 10 hengen veneeseen oli laitettu kaksi 225 heppasta moottoria perään ja välillä laajassa aallokossa moottorit olivat veneen ainoa osa joka edes tapasi mereen. Samaan aikaan toinen samanlainen paatti lähti liikenteeseen ja kuskeilla oli tiukka vääntö kumpi ehtii ensin laituriin Pulau Perhentianilla. Kuskit painoi muna-asennossa hampaat irvessä urku auki kohti saarta.



Saarella otettiin kämppä alle ja lähdettiin kattelemaan paikkoja. Otettiin snorkkelit vuokralle ja lähdettiin ettimään hyvää spottia, josta voisi hyppiä mereen. Trekkaus vaihtui kiipeilyksi, kun maasto kävi vaikea kulkuiseksi. Löydettiin hyvän oloinen paikka ja rymyttiin alas mereen snorklaamaan syvyyden selvittämiseksi. Paikka oli muuten ihan kelvollinen, mutta meressä ollessa huomasi aallokon olevan aika rajua. Kallioiden välissä uidessa aaltojen korkeus vaihteli parin metrin verran, joten paikka ei tuntunut kovin turvalliselta uimiseen. Aallokko oli onneksi laajaa, eikä heittänyt kovin pahasti kallioita vasten.



Jonkin aikaa kiipelyä jatkettuamme tultiin paikkaan, josta ei enää eteenpäin arvannut yrittää pelkästään boulderoimalla, eikä köysiäkään ollut mukana. Takaspäin ei riittänyt enää jerkku käsissä, joten päätettiin oikasta viidakon läpi.



Aluksi kalliota parisenkymmentä metriä ylös ja päästiin viidakkoon. Siellä painettiin pitkin sademetsää snorkkelit päässä ilman mitään tietoa alueen maantieteestä tai eläimistöstä.



Kiipeiltiin liianeissa ja välteltiin parimetrisiä varaaneja. Varaanit oli onneksi leppoisaa sakkia ja väisti meitä mielellään. Viidakkotrekiltä selvittyämme käytiin vielä vähän hyppimässä mereen ennen paluuta kämpille.





Toisen päivän viidakkotrekki se vasta elämys olikin. Päätettiin lähteä saaren toisella puolella olevaan resorttiin. Tällä kertaa valmistauduttiin hyvin eväin, joten ainakaan juomapuoli ei loppunut kesken. Matkalla sitä oli vaikka ja mitä, mutta resortille saavuttua saatiin tieto, että se on täysi. Ei muuta kun pää pystyssä kohti uusia pettymyksiä ja seuraavaa resorttia. Sieltäkään ei huonetta irronnut, ei ainakaan meidän budjetille sopivaa, joten vaihtoehdoksi jäi ottaa taksivene alotuspaikkaan olosuhteiden hämärtyessä jo viidakkotrekkiin kelpaamattomiksi.



Ei kahta kolmatta, joten kolmantena päivänä kolmas päivätrekki viidakkoon. Tällä kertaa yksin. Viidakon äänimaailma on ihan uskomaton. Kaiken maailman elukat huutaa kilpaa ja välillä ääni kovenee ja kovenee ja yhtäkkiä loppuu täysin. Sitten alkaa taas pikkuhiljaa uusi möly käymään. Joka paikassa rapisee liskot ja oravat. Kärmeitäkin näkyi välillä. Mielenkiintoisia keltavihreitä malleja, kenties myrkyllisiä, mutta enimmäkseen ne otti ihan rennosti. Puut on hienoja, pari metriä paksuja ja ja 30 metriä korkeita. Täynnä liaaneja ja muita köynnöskasveja, sekä kaikenmaailman elukoita.





Viikko Perhentianilla heilahti aika nopeasti ja tuntui kuin päiviä olisi kadonnut kokonaan välistä. Ihan mesta paikka, suosittelen, jos satutte niillä nurkilla pyörimään. Aika kului pääasiassa viidakossa, kallioilla, meressä ja erinäisillä pienillä autioilla rannoilla, joita löytyy ympäri saarta. Lowseasonin aikaan saarilla oli myöskin halpaa ja tilaa, joten hyvä reissu onnistui kaikinpuolin.











Huomenna ois sitten lähtö takas Langkawille, jossa tuli oltua joulun vietossa. Tällä kertaa vois ottaa kamerankin mukaan, kun majoitustakin luulisi löytyvän. Ehkä sieltäkin vihdoin saa muutaman kuvan näytille. Aamusta siis Langkawille hoitamaan perusasiat kuntoon, ennenkuin porukat saapuu sinne Malesiaa ihmettelemään ja ihastelemaan.
Tenttikin on tulossa keskiviikkona, joten siihen mennessä pitänee kotiutua Penangille. Viikonloppuna vormulat ja sit onkin suunnitelmat auki koko seuraavan viikon osalta.