Thaipusam eli kovan luokan inkkarifestarit.

Lauantaiaamuna ani varhain täräytin skootterin käyntiin ja otin takeaway-juoman muovipussissa matkaan ja suunnaksi Gerogetownin keskustan. Ihan suorilta ei kyllä päässyt liikenteeseen, koska suunnistaja oli vielä nukkumassa. Aamun aikaisesta lähdöstä johtuen lopullinen lähtijämäärä supistui kolmeen. Siinä oli sitten suomalainen, ruotsalainen ja hollantilainen.

Oletin matkan kestävän kauan johtuen yhdistelmästä muslimityttö ja skootteri, mutta taas kerran ennakkoluulot hälventyivät lisää. Ei muuta kun normisplittauksella liikenteeseen kaupungin ruuhkiin. Bileet alkoivat aamulla keskustassa ja sieltä kulkueita lähti kohti pääjuhlapaikkana toimivaa temppeliä. Jumalille kannettiin lahjoja myös esim. pään päällä, mutta kovien jätkien tyyli on lävistys ja ripustus.

Lävistykset olikin sitten vähän kovempaa settiä, kuin mitä tähän mennessä on tullut nähtyä. Selkään koukkua ja poskista metallitankoa läpi, mitä paksumpaa sen parempaa.

Vaikka paastoaminen ja huolellinen keskittyminen vievät kivun pois, ei se siltä aina näyttänyt eikä kuulostanut. Bändit soittivat musiikkia ja paikallisgurut laittoivat koukkuja selkiin. Sitä mukaan kun koukut oli kiinni, niin porukka lähti kulkemaan vetäen perässään milloin mitäkin hevoskärryä tai vähintään toista ihmistä vastuksena.

Tie temppelille oli suljettuna parin kilometrin matkalta ja varattu festarikaduksi. Joka puolella musiikki soi aivan järjettömän kovalla ja paikalliset jorasi kaduilla. Ruoka ja juoma oli festarikadulla kaikille ilmaista. Riisiä, kanaa ja currykastiketta paljain käsin, epämääräisiä mehuja ja ei pullotettua vettä, mutta yllättäen ei ainakaan vielä ole tullut impuille tarvetta. Ihan hyvää ruokaa ja hintalaatusuhde huipussaan.

Temppelillä ryysis oli ihan uskomaton. Porukkaa oli joka puolella niin paljon, että ainut vaihtoehto oli edetä yhtenä läjänä, eikä kulkusuuntaan saanut valita. No meni se niinkin ja täälläpäin sitä on onneksi muita aina päätä pidempi. Siinä tuli sitten paikallisten tavoin kierrettyä temppeli vastapäivään ja saatua jotakin erityistä valkoista jauhetta otsaan. Hiki oli aivan tolkuton tungoksessa, mutta onneksi juomahuolto sentään pelasi järjestän toimesta.

Kun temppeliltä viimein pääsi takaisin festarikaduille, alkoivat paikalliset olla jo ihan festarikunnossa. Porukka jorasi kadulla täydessä kännissä bollywood-musan tahtiin ja yllyttivät jokaista ohi kulkijaa mukaan meininkiin.

Lake Toba!

Reissu Toballe lähti käyntiin odotusten mukaisesti fireflyn potkuriturbiinikoneella, joka oli kellon mukaan perillä Medanissa noin viisi minuuttia ennen lähtöä. Sieltä minivanin kyytiin ja kohti Tobaa. Vaikka kuski ajoi ihan reikäpäänä ja koko ajan sai pelätä hengen menoa, ei Indonesian liikenne kuitenkaan ollut niin vaarallista kuin miltä näytti. Matkan aikana ei nimittäin nähty kuin yksi ruumis tien poskessa, vaikka kuskin otteista johtuen pelkäsin niitä olevan kohta vähintään 7 lisää.

No perille päästiin ja tien laskeutuessa järven rantaan paikka näytti aivan uskomattoman hienolta. Lauttaan kiivetessä hieno fiilis hävisi kertaheitolla, kun kuvaan tulivat paikalliset hotellien sisäänheittäjät. Sieltä tuli sitten sitä perussettiä "terve kaveri, mitä kuuluu kaveri. Mitä kuuluu kukkuruluuu", ja niin edelleen. Siellä paikalliset veteli Suomi-iskelmää niin pienellä aksentilla, että ruotsinlaivan karaokessa menisi ihan täydestä.
Kun lautasta päästiin pihalle, niin paikka alkoi taas näyttää paljon paremmalta. Vesisateessa kävellessä kukaan ei tullut kiusaamaan, eikä paikka suureksi yllätykseksi näyttänytkään pelkältä turistikylätä.

Lake Toba on siis tulivuoren kraateriin syntynyt järvi, jonka keskeltä löytyy saari. Järvi itsessään on noin 100 kilometriä pitkä ja yli puoli kilometriä syvä. Järvi sijaitsee noin 900 metriä merenpinnan yläpuolella, ja kraaterin reunat nousevat parhaimmillaan yli 2 kilometriin. Tästä johtuen kelitkin poikkesivat hieman Malesian meiningeista ja vastasivat ilmastoltaan Suomen kesäkeliä parhaimmillaan. Lämpö pysyi päivälläkin siinä 25 asteen tuntumassa, eikä kosteusprosentti lähennellyt 100, kuten täällä taas tänään. Viileä ja kuiva ilma oli ihan mukavaa vaihtelua tähän väliin, samoin makeassa vedessä uiminen. Joka päivä tuli jonkin verran vettä, mutta se ei haitannut menoa ollenkaan. Iltaisin taivas täyttyi yleensä kirkkaista salamoista ja sitä oli sitten leppoisa katsella terassilta. Maisemat ei kyllä kuvista näytä juuri miltään, mutta paikka oli kyllä niin hieno että uudestaan menoa voisi harkita ihan vakavissaan.

Parina päivänä tuli otettua skootteria vuokralle ja voin kertoa että blade sai kyllä kyytiä. Maisemat oli hienoja ja tiet paikoitellen ihan hyväkuntoista asfaltoitua serpentiinitietä, mutta suurelta osalta myös aivan paskoja. Bladella tuli sitten hypittyä, keulittua, poltettua kumia ja ajettua enskaa sekä testattua myös vesistön ylitystä. Sillat oli hauskoja kun paikoitellen silta koostui kolmeasta pyöreästä tukista, joiden päällä tasapainoiluun sai jo keskittyä.
Tiellä tuli sitten taas vastaan jos jonkinlaista menijää lehmästä kuorma-autoon ja siltä väliltä. Yhteen sivuvaunulliseen prätkään mahtuu myös todistetusti ainakin 8 paikallista ja hiaceen taitaa mennä yli 20.
Saaren eteläpäässä länsimaalainen skodekuski näytti olevan kova sana ja ylävitosta sai heittää vähän väliä tien varteen kirmanneiden lasten kanssa.
Välillä piti kysyä tietä, kun kartta ei oikein pitänyt paikkaansa. Vielä huonommin löytää perille, jos se huonokin kartta on edellisen ravintolan pöydällä. Bladen puhjenneen kumin sai vaihdettua uuteen paikalliskylässä elekielellä ja reilulla kasalla käteistä, noin 30000 rupiaa eli reilu pari euroa.

Veneretkellä käytiin tutustumassa paikalliseen kouluun, vesiputoukseen ja palmuviinatehtaaseen. Koulussa tosin ei ollut opettajia paikalla, joten lapset keskittyivät pihalla riehumaan viidakkoveitsien kanssa. Opettajan vakanssi olisi ollut auki, mutta ei nyt tällä kertaa vielä tullut töihin jäätyä. Henkilökuntaa on ilmeisen vaikea saada, koska alueelle ei tule tietä ollenkaan. Ainut vaihtoehto on tulla veneellä paikalle, mutta veneily ei aina jaksa kiinnostaa opettajaa. Paikalliset vaikuttivat kyllä ihan iloiselta porukalta pienessä kylässään.
Palmuviinaa käytiin sitten kyselemässä paristakin paikasta paikallisten maatalojen pihoista. Yhdestä löytyi sitten isäntä viinankeittohommista ja emäntä esitteli batak-talossa kuvia itsestään paikallismissinä 50-vuotta vanhoissa lehtileikkeissä.

Toban reissu oli kaikenkaikkiaan hyvinkin mieltä avartava ja kokemusrikas keikka keskelle Sumatran saarta. Paikalla oli vähän turisteja, mutta suomalaisia niistä varmaan 97,4 prosenttia. Hieno paikka, suosittelen ehdottomasti käymistä. Paikan päällä oleilu ja harrastaminen on halpaa. Esimerkiksi majoitus viideltä yöltä järven rannassa tuli maksamaan henkeä kohti noin 5 euroa. Osa tietysti pääsi halvemmalla kun pakkasi huoneet täydemmäksi. Vajaa viikko oli vähän lyhyt aika koko alueen tarkastamiseen. Hyvännäköistä trekkausmaastoa oli paljon, mutta siihen tutustumiseen ei aika riittänyt millään. Ehkä sitten ensikerralla.

Nyt taas takaisin Penangilla ja ahkerana opiskelujen kimpussa.

Viikko 6. Hommat uuteen uskoon ennen Lake Tobaa

Kouluhommat:

Nyt on kouluhommat uudelleen järjestelty. Oli siinäkin oma hommansa, että sai kaks kurssia puotettua pois ja kaks uutta valittua. Olisi taas pitänyt hakea 5 eri henkilön allekirjoitukset ja sitten vielä school of managementin deanin hyväksyntä paperiin. Pienen kierroksen jälkeen kun yhtään opettajaa ei löytynyt, marssin suoraan deanin puheille. No en ihan suoraan kun ensin piti käydä kysymässä sihteeriltä lupaa mennä deanin puheille.
Siinä sitten särmällä toimistokäyttäytymisellä sain poikkeuksellisesti nimen paperiin ilman opettajien allekirjoituksia.
Nyt on kaikki kurssit siis keskiviikosta torstaihin, ja vielä kaikki hyväksiluettavissa Suomessa. Laitetaan kylkeen vielä kuvaa Laurin koulumatkan alusta.

Nyt siis pitkäksi viikonlopuksi Indonesiaan ja Lake Toballe. Normiviikonloppuhan on sen 5 päivää, joten 6 päivän reissu tarkoittaa pitkää viikonloppua. Voi olla ettei 6 päivään saa mitään yhteyttä, jos sellaiseen tulee tarvis. Mutta jos ei saa, niin sitten saa varmaan myöhemmin.

17.01.2010: Paras sunnuntai miesmuistiin

Aamulla anivarhain tuli selväksi, mikä sukelluksessa on vaarallisinta. Onneksi kaikki selvisivät silti vaurioitta tien toisella puolella odottavaan Johnin vaniin, ja matka kohti Pulau Payaria alkoi.

Lautalla rynnättiin taas heti kannella valtaamaan parhaat paikat ja matka sujui pitkälti nukkumisen merkeissä. Payarilla sitten vaan veneeseen ja kamat niskaan ja eikun mereen.
Edellisen päivän roti selkeästi auttoi, sillä hengityksen rytmi löytyi ja hapenkulus pysyi hyvällä tasolla.
Jos ei oo tullut vielä mainittua, niin on muuten hienoa puuhaa. Koralleja, fisuja ja haikalaakin löytyi päivän saldona, joskin viimeisimpänä mainitut olivat kyllä säälittävän pieniä.
Ensimmäisellä sukelluksella vielä treenailtiin vähän hätäpoistumista pintaan, mutta toinen oli pelkkää fun divea. Syvyydet vaihteli siellä 12-14 metrin välillä ja toisella setillä näkyvyyskin oli kelvollinen pilvien väistyttyä. Ei mitään parhaita tai kirkkaimpia vesiä, mutta tästä on hyvä aloittaa.
Toisella rundilla low on air piti näyttää 50 barin kohdilla ja 30 baarissa piti nousta pintaan. Miun buddyna ollut ranskis häipyi jo pintaan melko aikaisessa vaiheessa, mutta eipä tuo miun menoa haitannut, joten jatkoin ilman buddya pinnan alla siinä missä muutkin.
Sukellus loppui sitten kun jätkät jäi kiinni buddy breathista ja instructori tuli tarkastamaan mikä keissi on päällä. No toisella oli tankissa 10 baria ja toisella 70 baaria, joten pojat päätti porukalla käyttää yhtä tankkia ja tasata tilannetta sukellusajan maksimoimiseksi. Instructorin tarkasteassa lukemia tuli vastaukseksi aika selkeä merkki ylösnousemiseen. Kokonaisaikaa toisesta sukelluksesta kertyi tasan tunti. Kyllä siellä jotenkuten tarkeni meriveden ollessa 33 asteista.

Hyvien sukellusten jälkeen päästiinkin aloittamaan decompressointi, joka lähti käyntiin festarilämpimällä kaljalla. Payarilta Penangille lautalla ei kaljaa valitettavasti myyty, vaikka lauantaina sitä sai. Eri paatti ja eri meininki, mutta minkäs teet?
-No tietysti kaivat backuppina jemmattun mekongin kehiin ja otat rennosti.

Bileet saatiin sitten järjestettyä Sunnyvillessä melko vaivattomasta ja porukkaa kertyi kämpille ihan mukavasti. Jotain 20 hengen pintaan, kai. Lahjuksiakin tuli ja kakkuakin oikein kaksin kappalein. Vieläpä näyttävillä koristeluilla ja onnen toivotuksilla. Puolen yön jälkeen jatkopaikaksi löytyi Penang hilli, tahi joku muu vastaava mäki ja sinne suunnattii palestiinalaisten Protoneilla. Jätkät heitti kahella autolla 2 keikkaa, eikä edes renkaan puhkeaminen voinut estää Protonin matkaa huipulle. Protoniin menee muuten todistetusti 7 ihmistä sisään, joten coast to coastille voi lähteä yhdelläkin protonilla.

Mäeltä olikin sitten hyvät näkymät öiseen Georgetowniin ja siellä oli myös paikallista nuorisoa pyörimässä. Arviot mäellä vietetystä ajasta vaihtelevat melkoisesti eri tietolähteiden mukaan. Faktaa on kuitenkin että kun aamulla kfc:n kautta kotiin päästiin, mölisi muslimi tornistaan ruokoushuutojaan. Tästä päätellen kellon on täytynyt olla siellä 6-7 välillä. Aamulla sitten 9 aikaan viimeiset vieraat poistuivat kukin omiin koteihinsa ja onnistuneet juhlat päättyivät siihen. Vähän jäi bileistä jälkiä kämppään, mutta huomiseksi voisikin tilata siivojan hoitamaan kämpän kuosiin. Tänään laiskotti niin paljon, ettei jaksanut vielä tätä tehdä.

Tänään käytiin sitten pitämässä vielä luentoa koululla sukelluksen mahtavuudesta ja saatiin loppukokeen tulokset. Final exam meni kirkkaasti läpi ilman virheitä, joten nyt on luvat tulossa kunhan kortit saadaan valmiiksi.

Hieno päivä kaikin puolin ja uusi hieno viikko on alkamassa. Hieno maa ja hieno meininki. Ylihuomenna sitä onkin sitten koulupäivä taas pitkästä aikaa.

Viikko 5. Penang Penang ja kommentteja yleisestä elämästä.

Ruoka:

Aivan uskomattoman hyvää ruokaa. Toinen toistaan parempia mättöjä saa syödäkseen päivittäin. Tänään tuli vedettyä jonkinlaista kanaa riisin kera savikiposta, ja oli kyllä ihan tolkuttoman hyvää. Aivan älyttömiä settejä.
Penangilla saaren puolella asuu 800000 ihmistä, joista 400000 laittaa toiselle 400000:lle ruokaa ja sen kyllä huomaa katukuvasta. Ruokapaikkoja löytyy intialaista, kiinalaista, malesialaista, pakistanilaista ja ties minkälaista.
Paikallisessa ruokamestassa löytyy yleensä keittiöitä enemmän kuin suomalaisen ravintolan listalta ruokia, joten valinnan varaa on aina. Helppo systeemi kun jokainen voi valita erilaisen keittiön eväät, mutta tarjoilu tapahtuu samaan pöytään.
Löytyy myös länsimaisempaa mättöä, kuten mäkkiä, pitsahuttia, kfc:tä ja sen sellasia mestoja. Ruoka niissä on kyllä pääsääntöisesti yhtä scheissea kun suomessa, joten niitä tulee käytettyä vain äärimmäisessä hädässä, kännissä ja krapulassa. Välillä kun tulee olo että nyt tarvii jotain unbelievable shittiä, niin voi ottaa taksin kfc:hen tai soittaa mäkin delivery-palveluun.
Ruuan hinta vaihtelee paikallispaikoissa yleensä 3-10 ringitin välillä, mutta pääsääntöisesti normiruoka maksaa vajaan 5 ringitiä eli alle euron. Sitten kun vetää alkupaloiksi carlic naania, ruuaksi kanamättöä ja jälkiruuan sekä tuoreen mehun vielä kylkeen, saattaa hinta nousta jo kahteen euroon.
Tänään todettiin että nyt tähän hommaan pitää saaha joku roti, joten tilattiin sitten miehissä banana milo rotia pöytään. Banaanit oli kuitenkin ravintolasta loppu, joten meinasi jäädä eväs saamatta. Onneksi Mikko huomasi tilanteen vakavuuden ja kaivoi repusta omat banaanit. Näin saatiin Banana milo rotit pelkällä milo rotin hinalla ja taas elämä hymyili.

Aikakäsitys:

Malesialainen ja muutenkin perusaasialainen aikakäsitys poikkeaa melkoisesti suomalaisesta. 8 tunnin bussimatka voi olla 18 tuntia, paikallisbussi tankkaa välillä ja kuski saattaa pysähtyä syömään. Pikkubusseilla voidaan kierrellä ettimässä halvinta bensaa ja niin edelleen. Tässä hommassa on kyllä hyvät ja huonot puolensa.
Siihen kyllä alkaa pikkuhiljaa tottumaan. Esimerkiksi sukellusmestoille on matkaa edestakaisin noin 6 tuntia, mutta se ei oikeastaan tunnu missään. Harvemmin Suomessa tulee lähdettyä harrastuksen takia päiväseltään matkustamaan 3 tuntia suuntaansa.
11 aikaan illalla kaupassa on ruuhkaa kun paikalliset on lapsiensa kanssa ruokaostoksilla.
Paikallisen aikakäsityksen omaksuminen on pikkuhiljaa tapahtumassa, jota kuvaa hyvin tän päiväinen keskustelu:
Paljon kello on?
-Yleensä se on viis.
Se olikin sitten rittävä arvio ajasta.

Liikenne:

Paikallisliikenne näyttää sivusta katsottuna melko järjettömältä kaaokselta, mutta itse kun hyppää sekaan niin se on paljon selkeämpää. Säännöt on hyvin simppelit: Aja sen minkä ajoneuvosi kulkee. Jos pitää ohittaa, niin ohita oikealta tai vasemmalta puolelta. Jos menet väärään paikkaan, tee uukkari ja aja yksisuuntaista väärään suuntaan, että pääset takaisin haluaamaasi paikkaan. Seisovaa tai liikkuvaa autojonoa voi huoletta splitata, molempiin suuntiin. Skootterilla liikuttaessa muista laittaa tuulitakki väärinpäin päälle, niin että vetoketju on selkäpuolella. Skootteria ajettaessa on tapana tekstata tai puhua puhelimeen. Isomman ajoneuvon ei yleensä kuulu väistää pienempää, oli tilanne mikä tahansa. Liikennevalot eivät ole mitään ehdottomia sääntöjä. Vihreällä ja keltaisella saa aina mennä, täysillä. Punaisellakin saa mennä, kunhan vähän hidastaa.
Jalankulkijoilla ei ole oikeuksia, eikä jalankulku ylipäätään ole kovinkaan suotavaa. Paikalliset ajaa autoilla, köyhemmät Protoneilla, vielä köyhemmät skoottereilla, kaikkein köyhimmät bussilla ja vaihtarit liikkuukin sitten kävellen.
Skootteri täällä on kyllä mahtava peli, vielä parempi ois tietysti joku oikea prätkä, mutta myyntihinnat uusilla peleillä ei paljon Suomen hinnoista eroa ja vuokralle on vaikea saada moista.
Ja tuninkia on. Joka ikinen Protoni ja corolla on tappiin asti tuunattu. On helmasarjaa, tuuninkipuskuria, spoileria ja sen sellaista. Sitten päälle Alpinen tarrat takaikkunaan, ruutulippukuviota konepeltiin ja vauhtiraitaa kylkeen. On skooppia ja diffuusoria, eikä tuunaaminen rajoitu pelkästään siviiliautoihin. Myös esim. poliisiautoa tuuninkiosilla ja -teipeillä näkyy liikenteessä.

Koulu:

Akateeminen vapaus on täälläpäin maailmaa melko tuntematon käsite, joten oppitunneilla olo on likimain pakollista. Tunneilla puhuminen on myöskin synti, mutta pleikkaria ja muita nintendoja saa ilmeisesti hakata peukalot verillä. Luentosalit on vähän eri kaliberia kun mihin on tottunut. 700 hengen luentosali on ihan basicia, ja pienimmätkin on ollut 300 hengen saleja.
Kurssi-ilmoittautuminen on kanssa omanlainen shownsa. Kursseille pitää ilmoittautua lomakkeelle, johon kurssit valitaan listasta, jossa kursseista ei juurikaan kerrota muuta kuin aikataulu ja nimi. Kun kurssi on arvottu, pitää löytää paikallisjehu kultakin alalta erikseen allekirjoittamaan lappu. Sitten allekirjoitettu lappu pitää allekirjoittaa ja viedä toiseen toimistoon allekirjoitettavaksi, josta saadaan kopio, joka allekirjoitetaan. Tämän jälkeen kurssi-ilmoitttautumiset pitää vielä vahvistaa hakemalla allekirjoitettu lappu allekirjoitettavaksi. Kurssien droppaminen ja lisääminen toimii suurinpiirtein samalla tavalla, joskin siihen on omat lomakkeet erikseen. Jos ei toimi ohjeitten mukaan, seuraa 50 ringitiä sakkoa. Hieno maa.
Ja sitten ne muut säännöt. Kauluspaita päällä ei voi ottaa passikuvaa opiskelijakorttia varten, jos jalassa on shotsit tai sandaalit. Vaikkakin kuvassa ei näy asusteesta kuin vähän kaulusta, se ei ole riittävän asiallinen niinkin viralliseen tapahtumaan. Kirjastoon ei pääse kuin pitkissä housuissa, mutta housuiksi ei kelpaa farkut.
Ja sitten vielä se ilmastointi. Kun ulkona suhteellinen lämpötila ylittää 40, on kouluun kuuma kävellä, oli päällä mitä tahansa tai ei mitään. Sitten luentosalin lämpötila saattaa hyvänä päivänä ylittää 15 astetta, jolloin hikoilun jälkeen tulee kylmä, hemmetin kylmä. Luentosalista on pakko poistua aika ajoin ulos, ettei kokonaan palellu. Sama toistuu kaikkialla missä ilmastointia on. Ei minkäänlaista kontrollia, vaan täydet tehot irti kun kerran laitteet on. Nää paikalliset varmaan pärjäis tälläkin hetkellä Suomen oloissa t-paita päällä ja släpärit jalassa.

Harrastelut:

Juoksukengät oli vähän turha valinta mukaan, kun ei täällä uskalla juuri jalkaisin liikkua missään. Kämpiltä löytyy oma kuntosali, tenniskenttä, sulkkiskenttä ja uima-allas. Sulkkismailat ja -pallot on jo ostettu, mutta kausi on vielä avaamatta. Uintia on tullut kiskottua jonkin verran ja altaalla on muutenkin hyvä viettää luppoaikaa. Rintauintitreenit on kovassa vauhdissa, mutta potkutekniikkaa täytyy vielä hioa. Sukellustreenit altaassa on vielä kesken. Tavoitteena 50 metriä sukeltaen, mutta nyt menee vasta 30.

Sitten tulee se uusi suosikkiharrastus eli laitesukellus. Todella hieno harrastus. Jo pelkät allastreenit oli hauskoja, mutta meressä se vasta hauskaa puuhaa olikin. Kurssikoe tuli kuitattua helposti suomalaisella yhteistyöllä joten ei muuta kuin merille. Tänään oli ekat openwater-sukellukset ja huomenna jatkuu parilla fun-divella. Tänään tuli nähtyä korallia jos jonkin väristä ja kalaa aina kahen kilon siiasta melkoiseen mötköön. Parit Nemotkin löyty, mutta Akia näkynyt, vaikka Andamanien meressä polskittiin. Huomenna uusi päivä ja uusi yritys. Tänää tuli käytyä 18 metrissä pinnan alla, eipä oo aiemmin tullut niin syvällä käytyäkään.

Suunnitelmia:

Uutta suunnitelmaa reissujen suhteen on koitettu kehitellä ja tänään päädyttiin ostamaan lisää lentoja jo eilen ostettujen lentojen lisäksi. Nyt on tulossa Indonesian reissua lake Toballe ja siihen päälle mid-semester breakin aikaan reissua Balille surffaamaan. Näihin on nyt lennot buukattattu ja hinnat vaihtelee melkoisesti. Pääsääntöisesti 10-30 euron paikkeilla. Indonesia vaikuttaa sopuhintaiselta paikalta, kun oman mökin saa vuokralle huimaan 35000 rupian hintaan. Sinne jos majoittaa neljäkin miestä, niin se melkein 0,70 euroa/naama/yö.

Tässä tätä suunnitelmaa ja muuta tällä erää. Nyt valmistautumaan henkisesti huomiseen kahteen sukellukseen, sekä ennenkaikkea tulevaan yhdistettyyn afterdiveen, dekompressointiin ja synttärien juhlintaan.

Viikot 3. ja 4. koulua, Taoa ja Kuala Lumpuria

Siitä onkin tovi vierähtänyt kun tänne viimeeksi raapustin mitään infoa menoista ja meiningeistä. Kauhea kiire päällä ja armoton määrä tekemistä, niin ei sitä aina ehi päivittämään tapahtumia.

Viikko 3 alkoi koulun käynnillä, kun piti saada kurssivalintoihin allekirjoitukset joltain paikalliselta jehulta. Kun koulussa oli käyty, olikin hyvä aika valmistautua vuoden vaihteeseen. Ei muuta kun bussilla Georgetownin keskustaan kyselemään, miten sitä pääsee Thaimaan puolelle Koh Taolle mahdollisimman pikaisesti, helposti ja edullisesti.
Kyyti järjestyi jointtitikettinä, eli bussi+lautta samassa paketissa. Luvattu matka-aika 8 tuntia ei tälläkään kertaa pitänyt kutiaan, mutta kuitenkin 18 tuntiin sai matkan mahtumaan. Yölautta Surat Thanista Taolle oli melkoinen elämys. Hyvällä tuurilla sain paikan, jossa nukkumiseen oli tilaa 60 senttiä normaalin 40 senttisen reunapaikan sijaan. Oli siellä läskeillä briteillä änkemistä, kun yrittivät saada maitovalasta muistuttavia ruhojaan sopimaan omille paikoille.

Tao oli luonnollisesti sesonkiaikaan melko täynnä ja hinnat korkealla. Kämpästäkin sai pulittaa 7 euroa yöltä, joka alkaa olemaan jo melko korkea hinta näissä piireissä. Taolla itsellään ei nyt varsinaiseti ollut tarjottavaa kirkkaiden vesien ja kauniiden maisemien lisäksi, mutta kyllä sielläkin muutaman päivän sai sujumaan helposti ja hauskaakin oli.
Kun rannalla löhöily ei jaksanut kiinnostaa, oli aika keksiä parempaa aktiviteettiä.Sukelluskurssi on tulossa koulun puolesta, joten sinne ei tullut mentyä vielä. Näin ollen ratkaisuksi tuli prätkän vuokraus. 250 crossia ja enduroa oli vuokralla, mutta kovan kysynnän vuoksi nekin oli lopussa miltei kaikkialta. Viimein löytyi yhdestä paikasta 250 hondan nelitahti enduro. Ei mikään varsinainen tehotykki, mutta toisaalta ajokamoinakin toimi t-paita ja shortsit. Kypärää ei kuulemma kannata käyttää, koska näillä keleillä se on kuuma. Erikseen pyytämällä sellaisen kuitenkin sai jostain varaston pohjilta käyttöön. Tiet oli siinä kunnossa, että enduro tosiaan tuli tarpeeseen. Paikalliset taksit on kaikki pääsääntöisesti hiluxeja, joissa on normaalia reilumpi maavara ja kunnon maastorenkaat alla. Paikoitellen jyrkkiin mäkiin oli valettu pari metriä leveä betonikaista, jota pitkin ajettiin. Jyrkimmissä kohdissa pyörä pyrki hyvin mielellään nostamaan eturengasta ilmaan, varsinkin kaksi päällä ajettaessa. Pientä osumaa otti jalka enskan pakoputken alkukäyrän kanssa, mutta onneksi myös apteekin hinnoista saa tinkiä. Rasvalappua sopuhintaan, kaksi sidettä yhden hinnalla ja taas mennään.

Uuden vuoden vietto sujui mitä mielenkiintoisimmissa merkeissä parin sangsom-ämpärin jälkeen uusien ja vanhempien tuttavuuksien seurassa. Rannalla oli jos jonkinlaista showta ja muuta tulella leikkijää. Vuoden ensimmäinen päivä lähti sitten taas prätkäilyllä käyntiin heti aamulla anivarhain, jolloin saarella oli vielä mukavan rauhallista ajella.

Prätkän palautuksen jälkeen oli aika buukata uutta äksöniä tuleville päiville, ja siihen löytyikin sopivasti koko päivän snorklaustrippi saaren ympäri. Oli tarjolla pientä ja isompaa paattia, ja yleisön painostuksesta päädyttiin sitten isomman paatin kyytiin. Sharkbay jäi kovan merenkäynnin takia snorklaamatta ja haitkin näin ollen näkemättä, mutta muuten oli todella mielenkiintoinen retki. Ensimmäisessä paikassa oli vielä reilumpaa aallokkoa ja alku sujuikin laitteiden käyttöä harjoitellen, mutta alkukankeudesta toivuttua snorklaus sujui kuin vanhalta tekjältä. Vesi oli kirkasta ja näkyvyyttä helposti toistakymmentä metriä. Mereneläviä näkyi jos jonkinlaisia, mutta kovin isoja kaloja ei valitettavasti sattunut silmään.
Kaksikerroksisen laivan katolta hyppääminen arvelutti aluksi, kun pohja näkyi selvästi aaltojen alta. Oppaan vakuutellessa veden riittävyyttä rohkenin kuitenkin hyppäämään, eikä tavannut jalat pohjaa. Kun lasit sai päähän ja pään pinnan alle, niin huomasi ettei jalat ihan heti otakaan pohjaan kiinni. Väliin jäi vielä kymmenisen metriä vettä ja melkoinen määrä meren elävää.
Samalla reissulla tuli tarkastettua myös paikallisen luonnonpuiston kuuluisat kolme saarta, joissa näkyi enimmäkseen muita turisteja. Turistien lisäksi löytyi myös vähän elävämpää korallia ja hienoa maisemaa.

Kun fullmoonpartyt viereisellä saarella oli loppunut, tuli Tao täyteen sieltä saapuvaa juhlijaa, jolloin viimeistään oli aika poistua paikalta. Kaikki kämpät oli loppuun myyty ja lautat myös. Seuraavalle päivälle sai vasta tiketin, eikä sitäkään kuin Hatyaihin saakka. Mutta kunhan nyt johonkin pääsisi niin hyvä on. Hatyaista lipun Penangille sai helposti ja halvalla, vaikka kuulemma ainoa vaihtoehto olisi ollut ostaa lippu Surat Thanista sikahintaan. Surat Thani on kuulemma kusettajien mekka ja siltä se kaikinpuolin vaikutti myös omien kokemuksien mukaan.

Penangille saavuttua olikin aika käydä taas koulussa. Kun luentoja jäi pitämättä ja yhdelle ei ehtinyt, tuli viikon saldoksi yksi oppitunti. Koulusta ei nyt tässä vaiheessa siis vieläkään ole varsinaista kokemusta, mutta passista joutui luopumaan opiskelijaviisumin hakua varten, joten viikonloppuna ei ulkomaille olisi asiaa. Tilanteeseen löytyi ratkaisu hyvin helposti, kun paikallisesta matkatoimistosta sai huokeat liput Kuala Lumpuriin.

Kuala Lumpurissa heivattiin kamat kämpille ja lähdettiin baanalle. Chinatownista tuli sitten illan mittaan eksyttyä Petronas-tornien lähettyville, mutta torneja ei sitten meinannut löytyä millään. Metro toi tornien alle, mutta kauppakeskuksesta ulos pääsemiseen meni oma aikansa. Kun sitten pihalla pikkusateessa palloillessa tornit viimein löytyi pään päältä, niin näky oli melko vaikuttava. Öljy-yhtiöllä on varaa valaista ja sen kyllä huomaa kauempaakin.

Kuala Lumpurissa tuli myös tarkastettua pudumarket, jossa oli myynnissä jos jonkinlaista merenelävää ja muuta ihmeellistä. Haju torilla oli melkoinen kun sadat myyntitiskit oli täynnä rauskua, ankeriasta, rapua, liskoa, sian päätä, sammakkoa ja vaikka mitä. Suuri osa myytävistä elukoista oli vielä elossa ja kahlittuina erinäisiin koreihin ja laatikoihin. Torin reunalla sattui silmään vielä melkoinen lauma rottia, kun ylitettiin katettua katuojaa. Yhden puuttuvan laatan kokoisella alueella vilisti menemään kymmenkunta rottista ja kyllä paikallista väestöä nauratti rottien ihmettely ja kuvaaminen.

Kuala Lumpurin jälkeen tuli vielä Penangilla tutustutta liukkaisiin senjoriittoihin, eli paikalliseen kapakkaan. Paikka oli ihan helvetin meluisa, mutta livebändi oli muuten aivan mahtava. Yöllä ruuan tilaaminen tuotti tiettyjä haasteita kun Mäkin kotiin kuljetuksen numeroa ei tiennyt edes eniro, vaikka sitä sieltä asti kyseltiin.

Nyt alkaa arki ja koulun käynti. Tällä viikolla luvassa scuba divingia ja pari luentoakin. Skootterista on kuukauden vuokradiili tehty, joten nyt täälläkin pääsee liikennöimään näppärästi.